• Halima

Kolumni - Hiljaisia alkuja

Maija Butters kirjoittaa Haliman uuden vuoden kolumnissa hiljaisuuden ja siirtymärituaalien tärkeydestä.



Varsinkin vaikeiden aikojen jälkeen tarvitsemme rituaaleja, joilla vauhdittaa siirtymistä uuteen. Yleensä en juhlista uutta vuotta mitenkään erityisesti, mutta tänä vuonna oli toisin. Moni pitkä prosessi elämässäni sai päätöksensä vuonna 2021 ja tuntui tärkeältä rituaalistaa uuden alkua. Koristelimme kotimme ja laitoimme juhlavaa ylle. Saariston pimeässä yössä, diskopallon välkkeessä tanssimme itsemme uuteen alkuun.


Vuosinumeroiden vaihtumisen sijasta itselleni kaikkein merkittävimpiä uusien alkujen symboleita ovat olleet muutot – muutot asunnosta, kaupungista tai maasta toiseen. Uuden asuinpaikan myötä arjen rutiinit järjestyvät väkisinkin uudella tavalla ja olemisen tapa muuttuu. Tällöin on myös mahdollisuus valita jokin uusi hyvä asia arkeen ja unohtaa vanha tarpeeton. Viimeisimmät muuttoni ovat tapahtuneet Suomen sisällä, sitä ennen muutot tapahtuivat Atlantin tuolla puolen. Saavuttuamme Suomeen 13 vuotta sitten asetuimme asumaan lounaisrannikolle, saareen, pieneen varsinaissuomalaiseen pitäjään. Muutos oli monella tapaa järisyttävä. Viihdyimme erinomaisesti, mutta muutaman vuoden kuluttua totesimme yhdessä puolison kanssa, että oli aika ravistella arkea ja aloittaa uusi ajanjakso. Muutimme piskuisesta kylästämme keskelle Helsinkiä.


Pidän muutoksista, vaikka muuttamista vihaankin. Olen helposti kyllästyvää sorttia, joten nautin siitä, kuinka muutokset pakottavat aivojen hermoradat järjestäytymään uudelleen. Mieli pysyy avoimena ja uteliaana. Kaupungissa oli mahtavaa olla jälleen fyysisesti ihmisten parissa, lähellä kollegoita ja monia ystäviä. Kaikki muutokset eivät tietenkään olleet mukavia. Yksi suurimpia mullistuksia kaupunkiin muutettaessa tapahtui äänimaailmassa.


Äänimaiseman merkitystä arjessa ei aina tule ajatelleeksi. Äänien läsnäolo tai poissaolon huomaa usein vasta äkkinäisen muutoksen yhteydessä. En osannut ennakoida muutoksen vaikutusta minuun, sillä olinhan aikaisemminkin asunut kaupungissa, myös Helsingin keskustassa. Mutta nyt tulin suoraan maalta kaupunkiin. Perheen aamut alkoivat kävelyllä päiväkotiin, ensin Hakaniemen läpi ja sitten Pitkänsillan yli. Ohitseni jylistävien bussien ja pakettiautojen melu särki korvissani ja nosti pulssiani. Aistin metelin koko vartalollani ja tunsin stressihormonien nousevan joka kerta, kun ylitimme sillan.


Kesti vuoden ennen kuin totuin liikenteen meluun. Yhtenä aamuna vain huomasin, ettei sillan yli kulkeminen enää aiheuttanut ahdistusta samalla tavalla kuin aikaisemmin. Sopeutumiseni tilanteeseen tapahtui kuitenkin ainoastaan mielen tasolla, sillä todellisuudessa Pitkänsillan liikenteen desibelit ovat Helsingin korkeimpia, yli 75 desibeliä, ja tutkimusten mukaan jo 55 desibelin ympäristömelusta koituu ihmiselle merkittävää terveyshaittaa.


Asuimme muutaman vuoden Helsingissä, kunnes jälleen koitti aika palata maalle. Aluksi hiljaisuus koski korviin. Mutta jo pian huomasin, kuinka päivittäinen olemiseni tuntui vähemmän stressaantuneelta. Olen aina ajatellut olevani ääniherkkä, joten ehkä kaupungin äänimaisema vaikutti minuun voimakkaammin kuin moniin. Nykyään kehoni on rentoutunut ympäröivään hiljaisuuteen. Elämänrytmi on muuttunut, vaikka työt ja koulut jatkuvat edelleen.

Hiljaisuus ja pimeys ovat yhä harvinaisempia ilmiöitä ja vaarassa kadota kokonaan. Kaikkein etäisimpienkin maankolkkien yli lentää lentokoneita ja kaukaisimmatkin meret kärsivät laivaliikenteen tai energiantuotannon äänistä. Luonnon hiljaisuus, eli hiljaisuus, jossa ei kuulu ihmisteknologian aiheuttamia ääniä, on korjaavaa ja parantavaa ihmiselle, mutta elintärkeää eläimille. Villieläimet ovat riippuvaisia akustisesta kommunikaatiosta: eläimet etsivät ravintoa ja kumppaneita paritukseen usein nimenomaan kuulohavaintojen perusteella. Ihmisen tuottaman äänisaasteen vuoksi eläinten navigointikyky häiriintyy, ruuan löytyminen ja parittelu vaikeutuvat.


Antropogeenisen eli ihmislähtöisen melun tiedetään vaikuttavan kaikkien eläinten käytökseen ja fysiologiaan haitallisesti. Melu häiritsee unesta riippuvaisten nukkumista ja siten aivojen ja elimistön palautumista. Euroopan unionin tekemän selvityksen mukaan ainakin 20% eurooppalaisista kärsii pitkittyneestä vakavasta melusaasteesta. Tutkijat tosin arvioivat, että puutteellisten tietojen vuoksi luku on todellisuudessa todennäköisesti vielä paljon suurempi. Myös Suomessa noin viidennes asukkaista, eli noin miljoona ihmistä, altistuu jatkuvasti haitalliselle melulle.


Pahimpia terveydelle haitallisia melun lähteitä ovat tie-, raide- ja lentoliikenne sekä teollisuus. Melun terveyshaitoista on tehty paljon tutkimuksia ja niiden perusteella tiedetään, että stressihormoni kortisolin erityksen lisääntymisen myötä melu aiheuttaa muun muassa sydän- ja verisuonisairauksia ja häiritsee elimistön rasva-aineenvaihduntaa. Jatkuvalle melulle altistuminen uhkaa madaltaa lapsen kognitiivisia kykyjä, ja yli 70 desibelin päivittäinen melu saattaa aiheuttaa aikuisille mielenterveysongelmia. Ehkä en sittenkään ole ääniherkkä – ehkä kärsin melusta aivan perustellusti.


Melusaasteen vaikutuksiin on herätty muiden ympäristöongelmien jälkijunassa, mutta tietoisuus ongelmasta on leviämässä. Viime vuosina Euroopan unioni on tehnyt useita aiheeseen liittyviä selvityksiä, ja Euroopan ympäristökeskus (EEA) patistaa jäsenmaitaan huomioimaan ympäristömelun haitat esimerkiksi kaupunkisuunnittelussa. EEA on myös tehnyt selvityksiä hiljaisista alueista Euroopassa ja nyt pohditaan, miten näitä alueita voitaisiin suojella parhaiten.


Yhdysvalloissa melusaasteesta puhuvat äänekkäimmin erilaiset kansalaisjärjestöt. Yksi niistä on Quiet Parks International (QPI), joka syntyi Emma-palkitun äänittäjän ja ”akustisen ekologin” Gordon Hemptonin toiminnan ympärille. Hempton kiersi vuosia maailmalla äänittäen harvinaisia ääniä, kunnes kiinnostui äänistä uhanalaisimmasta—hiljaisuudesta. Vuonna 2005 Hempton määritteli Yhdysvaltojen hiljaisimmaksi kohdaksi yhden neliötuuman alueen, joka sijaitsee Hohin sademetsässä, Olympicin kansallispuistossa Washingtonissa. Alun perin Hempton perusti säätiön suojelemaan Hohin sademetsää suihkukoneiden melulta.

Sittemmin järjestön toiminta on globalisoitunut ja nykyään sen tavoitteena on luoda lisää hiljaisia tiloja eri puolille maailmaa. Hiljaisuuden puisto, quiet park, voi sijaita maaseudulla tai jopa urbaanissa ympäristössä, kunhan se täyttää järjestön luomat kriteerit. Järjestössä toimivat vapaaehtoiset kiertävät testaamassa ja kuuntelemassa hiljaisuutta eri vuorokauden aikoihin ja useampien päivien ajan, jotta alueen äänimaisemasta saadaan selvyys.


Voisi kuvitella, että Suomesta löytyisi useitakin antropogeenisestä melusta vapaita alueita, jotka soveltuisivat ehdolle hiljaisuuden puistoiksi. EEA:n selvityksen mukaan Suomessa onkin paljon mahdollisia hiljaisia alueita. Mutta niin kauan kuin alueita ei ole varta vasten suojeltu melulta, eivät ne useinkaan ole täysin vapaita melusta. Esimerkiksi lentokone taivaalla yllättää hiljaisuudesta nautiskelijan yllättävissäkin paikoissa.


Quiet Parks Internationalin tavoitteisiin kuuluu se, että ihmiset alkaisivat arvostaa hiljaisuutta. Tästä syystä järjestö pyrkii saattamaan hiljaisuuden puistot, ehkä paradoksaalisesti, turismin kohteiksi. Ajatuksena on, että kaikki ihmiset saisivat edes joskus kokea luonnon hiljaisuuden. Tavoite paljastaa liikkeen ihmislajikeskeisyyden, mutta siinä voi olla jujua. Vaikka ajatus hiljaisuuden turismista vaikuttaa nurinkuriselta, niin ehkä elämyskeskeinen lähestymistapa on viime kädessä toimivin – ellei ainoa – keino saada ihmiset havahtumaan antropogeenisen melun ongelmaan. Elämykset ovat aineettomien kulutusmarkkinoiden kovaa kamaa. Quiet Parks Internationalin toiminta ja aktiivisuus ovatkin herättäneet valtavasti kiinnostusta ympäri maailmaa. Tällä hetkellä järjestöllä on lähes 300 aluetta ympäri maapalloa tutkinnan alaisena uusien hiljaisten puistojen perustamista varten. Myös Suomessa tehdään parasta aikaa mittauksia mahdollisten puistoalueiden kartoittamiseksi.


Vaikka hiljaista täällä saaressa onkin, erityisesti talvella, ei tämäkään alue ole melusaasteeton. Maan ja meren liikennemelu kantaa yllättävän kauas; päivittäiset reittilennot lounaisrannikon yli sekä läheisen sataman äänet rikkovat idyllin. Ero kaupunkiin on kuitenkin järisyttävä. Yksittäisistä äänistä ja satunnaisesta melusaasteesta huolimatta olen kuunnellut paljon hiljaisuutta ja luonnon ääniä. Valtavien haapojen humina myrskytuulessa ja jäätyvän meren kumina jalkojeni alla ovat maagisia ja jopa pyhiä hetkiä.


Paluu saareen, maalle meren ääreen, oli merkittävä uusi hiljainen alku minulle – ja siis yksi uuden vuoden juhlien syistä. Mutta halusin juhlistaa tätä uutta vuotta myös yksinkertaisesti siksi, että olemme yhä elossa. Tänä ympäristötuhon aikana en pidä sitä itsestään selvyytenä. Antroposeenin ajassa jokainen tekemämme valinta ja ratkaisu, kaikki uudet alut, tulevat entistä tärkeämmiksi, samalla kun mahdollisuudet niihin hupenevat. Jossain vaiheessa huomaamme, että me olemme täällä vain kylässä, ja ne todelliset uudet alut saattavat alkaa ilman meitä.


Teksti: Maija Butters


Maija Butters kirjoittaa kuoleman tematiikasta Carmen Baltzarin ja Aurora Lemman toimittamassa "Ohi - kirjoituksia kuolemasta ja sen vierestä" esseekokoelmassa (WSOY).